Henkilöllisyystodistuksesta tulisi tehdä maksuton kansalaisille, koska pankkien, vakuutusyhtiöiden, TE-toimiston, poliisin tai muiden viranomaisten kanssa kasvokkain asioidessa vaaditaan usein tunnistautumista joko passilla tai henkilökortilla. Tarve henkilökorttiin tai passiin on siten lähes välttämätön. Ajokortin ja kela-kortin kelpoisuudesta tunnistautumisessa on pitkälti luovuttu.
Henkilökortti maksaa sähköisesti haettuna 54 euroa (1.12.2022), jonka päälle hakija maksaa lisäksi valokuvauskulut. Kustannuksena passi on samantasoinen. Henkilökortti vanhenee viidessä vuodessa, jonka jälkeen sitä on haettava jälleen uudelleen. Tämä asettaa hakijat taloudellisesti eriarvoiseen asemaan, sillä summa on iso monille lapsiperheille, opiskelijoille ja työttömille.
Kulujen peittämiseksi ehdotan selvityksen käynnistämistä henkilökortin yhdistämiseksi muihin valtion virastoiden myöntämiin kortteihin kuten ajo- ja sairausvakuutuskorttiin. Uskon, että kulut saattaisivat jopa laskea, kun samoille ihmisille ei lähetettäisi jokaista tarkoitusta varten omaa korttia.
Internet-asioinnin aikakaudellakin fyysisellä henkilökortilla on paikkansa ja tarkoituksensa. Sähkökatkon, internetin häiriötilanteen tai kyberiskujen aikana kasvokkain asiointi voi olla ainoa mahdollinen keino. Lisäksi kaikilla ei ole valmiuksia tulevaisuudessakaan sähköiseen asiointiin.
Kuva julkisesta kuvapankista pixabaysta
Kommentit
Lähetä kommentti